Pään alueen kipu näkyy monin tavoin
Hevosella on useita kipua tai alentunutta suorituskykyä aiheuttavia hammassairauksia tai pään alueen muita kiputiloja, kuten leukanivelten nivelrikko tai poskiontelotulehdus. Usein merkit pään alueen kivusta voivat olla epämääräisiä, osa hevosista syö huonosti tai tiputtelee rehua, osa kulkee kuolaimella huonosti tai on vino liikutuksessa, osa työntää kieltä ulos, mutta joskus ainut näkyvä oire voi olla ns. kipuilme ja hevonen voi olla epätavallisen vaisu, vetäytyvä tai vihainen. Poskiontelotulehduksessa hevosella on toispuoleista sierainvuotoa, joka voi haista pahalta.
Hevosten suun rutiinitarkastus ja hoito tulee tehdä vähintään vuosittain, usein puolen vuoden välein. Suun ja pään perusteellinen tutkimus on ensimmäinen ja tärkein asia kun alueen kiputilaa epäillään. Samalla eläinlääkäri tunnustelee leukanivelet ja koko pään alueen mahdollisten epäsymmetrioiden, turvotusten tai kivun varalta. Hampaista tutkitaan sekä etuhampaat, kuolainloma että poskihampaat tarkasti, lisäksi kiinnitetään huomiota suun pehmytkudoksiin kuten kieleen ja poskiin. Tutkimuksessa käsillä, hyvällä suunavaajalla, valolla ja peilillä päästään jo pitkälle, mutta hammashoitoihin on olemassa valtavasti erikoisvälineistöä sähköraspeineen ja klinikalla usein käytössä on lisäksi suun tähystin tarkempaa tutkimusta varten.
Hampaiden terävyydet ja purenta
Hevosen hampaat puhkeavat sen koko elämän ja siksi hampaat terävöityvät kuluessaan reunoilta. Rutiinihammashoidossa myös pyöristetään terävyydet, jotka pahimmillaan voivat rikkoa poskia tai kielen reunoja, mikä on luonnollisesti hevoselle kivuliasta. Hevoset vaihtavat maitohampaansa yleensä 2–4,5 vuoden iässä. Hevoskohtaisesti esiintyy paljon purennan epätasaisuuksia, jotka altistavat hoitamattomina muille hammassairauksille; osa hampaista rasittuu toisia enemmän tai puruliike voi työntää korkeita hampaita esimerkiksi pois alkuperäiseltä paikaltaan, mikä taas altistaa mm. tulehtuneiden hammasvälien eli diasteemojen synnylle.
Usein purennan epätasaisuuksia syntyy helposti, kun hevonen vaihtaa hampaitaan ja etenkin silloin riittävän usein tapahtuva huolellinen hammashoito on tärkeää, jotta tilanne ei pääsisi kehittymään pysyväksi ongelmaksi. Joskus hevosen purenta voi olla sellainen, että sen pitämiseksi linjassa tarvitaan 4–6 kk hoitoväli läpi elämän. Omat ongelmansa aiheuttavat myös mahdolliset ylimääräiset tai kehityshäiriöiset hampaat, jotka aiheuttavat aina tietyn ”parittomuuden” hammasrivistöille, joiden pitäisi kulua tasaisesti. Tällaiset hevoset ovat yleensä maksimissaan 6 kk hammashoitovälillä. Purenta on pysyttävä linjassa, jotta hevonen voi säilyttää normaalin jauhamiseen tarkoitetun pyörivän puruliikkeen. Myös leukojen liikkuvuutta toisiinsa nähden arvioidaan aina hammashoidon yhteydessä.
Diasteemat eli tulehtuneet hammasvälit
Hevosen poskihampaat ovat normaalisti tiukasti kiilautuneet toisiaan vasten, ja niiden väliin ei mahdu tai pääse rehua. Jos syystä tai toisesta (usein purentaan liittyen) hevosen hammasväli levenee tai liikkuu, sinne pääsee kertymään rehua, joka lähtee mätänemään ja aiheuttaa kivuliaan tulehduksen hammasvälin ientaskuun. Diasteemoja syntyy usein toissijaisesti myös, jos hevonen ei pure normaalia purukuviota sivuttaissuunnassa vaan alkaa puremaan ns. ylhäältä alas. Diasteema voi pahimmillaan kipuoireiden lisäksi löystyttää viereisiä hampaita tai aiheuttaa hammasjuuren tulehduksen, jos se etenee riittävän syväksi.
Diasteemojen hoito tehdään tilanteesta riippuen joko rutiinihammashoidon yhteydessä tai erikseen hampaisiin perehtyneemmän eläinlääkärin toimesta. Aluksi tärkeintä on saada kaikki mätänevä rehu hammasvälistä pois, hammasväli voidaan väliaikaisesti sulkea kumimassalla tai se voidaan porata laajemmin auki. Tärkeintä on kuitenkin hoitaa altistava tekijä, kuten purennan epätasaisuus; muuten ongelma ei parane pitkäaikaisesti, vaikka akuuttia tilannetta pystytäänkin helpottamaan.
Kariesta on kahta laatua: perifeerinen ja infundibulaarinen
Perifeerinen karies tarkoittaa hampaiden ulommaisen kerroksen, sementin kariesta, jossa pahimmillaan kaikkien hampaiden reunojen kerman väriset sementtipinnat syöpyvät mustiksi ja ”rotansyömän” näköisiksi. Koska hampaiden reunat ”kaventuvat”, tämä aiheuttaa usein myös diasteemoja hammasväleihin, mikä lisää suun bakteerikuormaa ja kipuoireita. Perifeerinen karies on tiettävästi olosuhteisiin (ruokintaan) liittyvä sairaus, jonka vaikutukset näkyvät kuitenkin usein pitkään olosuhdemuutoksen jälkeen. Happamat ja sokeripitoiset rehut ajavat sairautta eteenpäin ja kun nämä jätetään ruokinnasta pois, usein kuukausien päästä ienrajasta lähtee puhkeamaan terveemmän näköistä sementtiä. Hoitona on ruokintamuutoksen ja perusteellisen hammashoidon lisäksi suun säännölliset huuhtelut vedellä ja mahdollisesti desinfioivan suuveden käyttö.
Infundibulaarinen karies tarkoittaa ylähampaissa keskellä hammasta sijaitsevan rakenteen, infundibulan, eriasteisia syöpymismuutoksia. Tässä taustalla on todennäköisesti kehityshäiriö hampaan sisärakenteessa, jolloin jossakin elämän vaiheessa purupintaan saapuu kohta, jossa hampaan pinnassa onkin kuoppa tai syvä onkalo. Näitä ns. ICH-muutoksia on eri asteisia ja eri syvyisiä. Varsinaisia reikiä voidaan hampaiden hoitoon perehtyneen eläinlääkärin toimesta paikata, aivan kuten meillä ihmisilläkin. Pahimmillaan hoitamattomina nämä muutokset voivat johtaa hampaan juuren tulehtumiseen tai koko hampaan halkeamiseen. Jos muutos on hyvin pinnallinen ja siinä on kiinteä pohja, tilanteen etenemistä jäädään yleensä seuraamaan.
Lohkeamat ja hampaan halkeamat
Hevosen hampaiden lohkeaminen on kohtalaisen yleistä etenkin purentavirheiden yhteydessä, ja koska hevosella on kasvissyöjän hammasrakenne, jopa ydinkanavaan ulottuvista lohkeamista osan hevonen pystyy itse ”sulkemaan” ja hammasjuuri säästyy tulehtumiselta. Aina näin onnekkaita ei kuitenkaan olla ja tällaisessa tapauksessa yleensä päädytään poistamaan koko hammas. Tietyissä tapauksissa voidaan harkita juurihoitoa tai osittaista juurihoitoa. Jos koko hammas halkeaa esimerkiksi karieksen seurauksena, se on poistettava.
Hammasjuuritulehdukset
Hammasjuureen voi päästä tulehdus suun kautta lohkeamasta, avoimesta ydinkanavasta tai esimerkiksi syvästä diasteemavälistä hampaan ulkosyrjää pitkin. Etenkin nuorilla hevosilla esiintyy myös verivälitteisiä hammasjuuritulehduksia, jolloin suussa oleva hammas on ehjä ja bakteerialtistus on tullut verenkierron välityksellä. Hammasjuuritulehduksen oireet vaihtelevat voimakkuudeltaan, osa hevosista on ulospäin lieväoireisia, osalla hammasjuuren alue turpoaa ulospäin reilusti ja alueelle voi pahimmillaan tulla myös märkivä fistelikanava ihon läpi. Harvemmin hevosella on yleisoireita kuten kuumetta tai merkittäviä muutoksia tulehdusarvoissa. Yläposkihampaista voi kehittyä myös poskiontelontulehdus.
Poskiontelontulehdukset
Poskiontelontulehdus oireilee toispuoleisena, usein pahan hajuisena sierainvuotona. Myös samalla puolella päässä voi esiintyä turvotusta. Suurin osa poskiontelontulehduksista on ns. sekundäärisiä ja johtuvat yläposkihampaan hammasjuuritulehduksesta, joka on puhjennut ylöspäin ja märkäinen tulehdus on levinnyt poskionteloon. Nuoremmilla hevosilla ns. primääri poskiontelontulehdus on yleisempi, jolloin esimerkiksi hengitystieviruksen jälkitautina voi tulla poskiontelon tulehdus.
Poskiontelontulehduksen ensisijainen hoito on onteloiden huuhtelu puhtaaksi otsaan tehdyn reiän kautta ja antibioottihoito, mutta yhtä tärkeää on selvittää mahdollinen aiheuttaja, kuten hammasjuuritulehdus tai esimerkiksi kasvain. Varsinainen tulehdus ei hoidu kokonaan, ellei esimerkiksi kyseistä tulehtunutta hammasta poisteta. Etenkin poskionteloiden sairauksissa pään alueen CT-kuvantamisesta on merkittävästi apua diagnoosin tekemisessä. Hoidon nopeus ja tehokkuus heti alusta alkaen on tärkeää, ettei poskionteloihin ehtisi kertyä paksua juustomaista eritettä, jolloin hoitoennuste huononee selvästi.
Etuhampaiden sairaudet – EOTRH
EOTRH (Equine Odontoclastic Tooth Resorption and Hypercementosis) on vanhemmilla hevosilla yleisin etuhampaiden sairaus, jonka aiheuttajaksi epäillään jonkinlaista autoimmuunireaktiota. Siinä etuhampaiden juurialueet alkavat joko haurastumaan, tai sekä haurastumaan että paksunemaan alueelle kertyvän sementin takia. Ulkoisesti etuhampaiden ienalueella voi alkaa näkymään patteja joka juuren alueella, ikenet voivat ärtyä ja niihin voi tulla näkyviin pieniä finnin näköisiä fistelikanavia. Hammaskiveä voi esiintyä tavallista runsaammin. Hampaat voivat ajan myötä alkaa myös heilumaan tai ne voivat katketa helpommin.
Jos alueelle tulee selkeitä tulehdusmerkkejä, hammas heiluu tai hevonen on selvästi kivulias hampaista, hoitona on poistaa tulehtuneita hampaita. Kipureaktioita voi yrittää testata ns. porkkanatestillä; pureeko hevonen mielellään etuhampaillaan porkkanan poikki. Hevonen pärjää jopa laitumella ilman etuhampaita, joten etuhampaiden poistot eivät yleensä merkittävästi häiritse hevosta.
Traumaattiset vauriot
Etuhampaat ovat ehkä jopa poskihampaita alttiimpia ulkoisille traumoille; kaverien potkut tai törmäykset voivat aiheuttaa etuhampaiden murtumia ja joskus myös alla olevan leukaluun murtumia. Usein tilanne arvioidaan röntgenkuvin klinikalla, jolloin nähdään vaurioiden laajuus ja mietitään, onko esimerkiksi katkenneita hampaita poistettava tai juurihoidettava. Usein murtumakorjauksia leuassa voidaan tehdä hampaisiin kiinnitettyjen serklaasilankojen avulla. Etuhampaat kannattaa aina tarkastaa, jos ulkoisia vammoja epäillään; usein hevoset voivat jopa syödä oireettomasti, vaikka niillä olisi isokin murtuma etuhampaiden alueella.
Leukanivelten nivelrikko ja muut kiputilat
Leukanivelet ovat hyvin paljon työtä tekevät nivelet, joissa on keskellä myös nivelkierukka. Alueen ongelmat ovat usein hyvin epäspesifisiä; ne voivat esiintyä toispuoleisena puremisena, leukojen paukkumisena, erilaisina pään kipuoireina, kuolaintuntuman ongelmina ja joskus alueella näkyy selkeää paksuuntumista tai palpoitaessa alueen lihakset ovat hyvin kireät. Usein leukanivelten kiputiloihin ja etenkin nivelrikkoon liittyy hampaiden epätasainen purenta, mutta yleensä on mahdotonta sanoa, kumpi oli ensin.
CT-tutkimuksessa voidaan kerralla saada arvioitua sekä leukanivelet että kaikki hampaat, mikä antaa pään alueen usein toisiinsa liittyvästä kiputilasta merkittävästi paremman kokonaiskuvan. Leukanivelten kipua voidaan hoitaa kuten mitä tahansa muutakin niveltä; nivelensisäisillä lääkityksillä, mahdollisilla muilla nivelten toimintaa tukevilla valmisteilla ja aina kiinnitetään huomiota myös hevosen ruokintatapaan ja -korkeuteen sekä mahdollisesti kuolaimen ongelmiin. Usein hoitovaste on melko hyvä.
Hampaiden ja pään kuvantaminen
Perinteisesti pään alueen röntgenkuvaaminen on ollut haastavaa; monimutkaisessa 3-ulotteisessa rakenteessa summaa aina 2-ulotteisessa kuvassa jotakin päälle. Esimerkiksi hampaiden sisärakennetta ja ydinkanavien tilannetta on lähestulkoon mahdotonta röntgenkuvista varmasti arvioida ja muutosten täytyy olla jo hampaan ympäryskudokseen edenneitä, jotta ne voidaan perinteisissä kuvissa havaita.
CT eli tietokonetomografialaite mahdollistaa hevosen koko pään 3-ulotteisen kuvantamisen. CT kuvantaa luun sekä hampaiden sisärakenteen ja osoittaa merkittävästi tarkemmin alkavat muutokset. Erityisesti poskionteloiden kohdalla monimutkaisen labyrintin arviointi helpottuu merkittävästi ja sairauden aiheuttaja löytyy varmemmin. Tietokonetomografiakuvantaminen tehdään rauhoitetulle seisovalle hevoselle ja kuvaus kestää merkittävästi vähemmän aikaa kuin useiden röntgenkuvien ottaminen. Tutkimuksen hinta on suurempi, mutta diagnoosi ja lopputulos ovat merkittävästi varmempia. Kun oleelliset muutokset saadaan tarkasti esiin, hoito osataan kohdistaa paremmin; poistetaan oikea hammas tai todetaan, ettei hampaan poistolle ole tarvetta, ennuste paranee ja ongelmat – niin hevosen kipu kuin omistajan huolikin – saadaan varmemmin pois päiväjärjestyksestä.